Kylmäsavustus
Enlannissa Hugh Fearnley-Whittingstall on tehnyt paljon uudistaakseen ja edistääkseen savustamista TV-ohjelmassaan. Ohjelman myötä syntyneessä kirjassaan "Jokimökin keittokirja" hän kirjoittaa paljon kylmäsavustamisesta. Enlanniksi kirja on nimeltään "The River Cottage Cookbook".
Bradley Smoker helpottaa paljon savustamiseen liittyvää työtä ja tuottaa tasaista matalalämpöistä savua.
Joka tapauksessa kun kylmäsavustetaan, on tekijöitä jotka vaikuttavat Bradley Smokerin toimintaan.
Kylmäsavustamisen lämpötila
Ensinnäkin ilman lämpötila vaikuttaa olennaisesti asiaan. On ilmeistä, että alhaisen lämpötilan saavuttaa helpommin kylmällä ilmalla kuin kuumana kesäpäivänä.
Savustimessa olevan ruoan määrä ja sen "massa" vaikutavat myös uunin lämpötilaan.
Ota myös huomioon että standardeissa savustinmalleissa brikettejä kuumentava vastus on sijoitettu uunin sisään. Lisäksi uuni on eristetty hyvän lämminsavustamisen ja barbequen suorittamiseksi. Kun kylmäsavustetaan savugeneraattorin vastus lämmittää myös itse uunia.
Jos sinulla on vaikeuksia saada uuniin riittävän alhainen lämpötila, ratkaisu voisi olla savugeneraattorin irroittaminen kiinnikkeistään ja sen siirtäminen kauemmaksi uunista. Vatii vain hiukan nokkeluutta johtaa savu takaisin uunin sisään. Tähän on myös tulossa Bradleyn oma ratkaisu vuoden 2008 aikana.
Tämä voidaan saavuttaa monella eri tavalla - yksinkertainen ja edullinen ratkaisu on esitetty ohessa. Arden Smoker Supplies
Myös Bradley Smokerin keskustelupalstalla on esitetty keinoja alhaisen lämpötilan saavuttamiseksi.
Kymäsavustamisen kesto
Aika, totta kai, vaihtelee eri ruoka-aineiden ja annospalojen koon mukaan. Savugeneraattori tuottaa kuitenkin riittävästi savua savustamaan kaiken sen ruoan joka on savustimessa sisällä. Yleisesti voidaan sanoa, että savustusajat Bradleyllä ovat merkittävästi lyhyempiä kuin yleensä käytössä olevilla savustimilla. Esimerkiksi lohen savustaminen käy mainiosti tunneissa, kun sen yleensä sanotaan kestävän pikemminkin päiviä.


